Suomen itsenäisyyspäivä on viime vuosina noussut entistä merkityksellisemmäksi asiaksi. Keskusteluissa nousevat esiin arvot ja asiat, joita suomalaiset pitävät itselleen tärkeinä: vapaus, veljeys ja tasa-arvo ovat usein listojen kärjessä. Vapaus olla oma itsensä, veljeyden henki jossa kaveria ei jätetä, ja tasa-arvo, josta olemme paitsi tunnettuja maailmalla, myös avoimesti ylpeitä.
Usein näissä keskusteluissa mainitaan myös “talvisodan henki”; ilmauksella viitataan Suomen kansalliseen yhtenäisyyteen jossa lukuisista eroistamme huolimatta olemme silti kaikki suomalaisia, ja pohjimmiltamme haluamme kaikki elää vapaina, omaa kieltämme puhuen ja omaa kulttuuriamme hiljaa harjoittaen.
Tarina siitä, miten taistelimme vapauden ja tasa-arvon puolesta, elää vahvana. Kuitenkin äänet, joilla tätä tarinaa kerrotaan, eivät kuulosta omiltani: seksuaalivähemmistöt eivät ole se ihmisryhmä, johon tämä vapaustaistelu ensisijaisesti yhdistetään. Tämä siitäkin huolimatta, että koko Suomen LGBT-kulttuuri olisi runnottu maan rakoon, mikäli Suomi ei olisi itsenäistynyt.
En muista vuotta jolloin homot saivat oikeuden mennä naimisiin, enkä sitä vuotta kun siitä tehtiin ensimmäinen kansanaloite. Tämä tieto ja nämä etapit voittoa kohti eivät ole olleet minulle kriittisesiä. Olin liian nuori vaikuttaakseni asioihin ja etuoikeutetussa asemassa siinä, että minua vanhemmat sukupolvet taistelivat tätä sotaa minun puolestani. Siis kihlattuni sukupolvi ja häntä ennen tulleet. Kihlattuni Ylvanaar puhuu homojen oikeuksista Suomessa paljon paremmin kuin minä.
Synnyin vuonna 1996 ja sijoitun siten hankalasti zoomerien ja milleniaalien sukupolvien väliin. Samalla tavalla sijoitun queer-sukupolvissa siihen väliin, jossa minun ei ole tarvinnut taistella oikeuksistani, mutta olen kuitenkin nähnyt kuinka minua vuotta ja kahta vanhemmat ovat itkeneet ja vuotaneet verta niiden puolesta. Yksikään kaverini ei ole tullut hakatuksi, koska on homo, mutta minua hieman vanhemmat tietävät vähintään yhden sellaisen queer-henkilön. Kihlattuni kuuluu sukupolveen, joka kamppaili oikeudestaan olla olemassa. Minä kuulun sukupolveen, joka kamppaili oikeudestaan olla näkyvillä representaatiossa. Olen sitä sukupolvea, jonka tuli lukea rivien välistä, että Disneyn "Tie El Doradoon" -elokuvan päähenkilöt ovat seksuaalisuudeltaan bi/pan. Olen sitä sukupolvea, joka tottui siihen, että homohahmot kuten Lexa "The 100" -tv-sarjasta tulivat kaapista juuri ennen kuin he traagisesti kuolivat (ks. “bury your gays”). Vittuunnun herkästi, kun minua nuoremmat haukkuvat näitä sarjoja ja niiden tekijöitä. Käsikirjoittajia pidetään pelkureina, jotka eivät uskaltaneet kirjoittaa sarjaansa muuta kuin viitteellisiä homosuhteita. Tällöin ei kuitenkaan ymmärretä, miten paljon nykyiset, avoimemmin homot sarjat seisovat edeltäjiensä harteilla. Viitteellinen representaatio oli aikoinaan ainoa sallittu representaation muoto, ja liian rohkea lähestymistapa olisi johtanut siihen ettei sarjoja oltaisi voitu esittää - tämän takia esimerkiksi Legend of Korra-sarjan viimeisestä kohtauksesta on jätetty pois kahden naispäähahmon välinen suudelma, ja heidän romanssinsa on jätetty viitteelliseksi. Nämä viitteelliset romanssit ja rivien väleihin piilotetut viestit eivät olleet riittävää representaatiota, mutta ne raivasivat tietä niiden jälkeen tulleille sarjoille, kuten The Owl Houselle ja Arcanelle, joissa homohahmot homohahmot saavat olla homoja ilman, että sitä pidetään poliittisena kannanottona.
Mutta miten tämä sitten liittyy itsenäisyyspäivään? Olen myös sukupolvea, jonka ei ole tarvinnut taistella itsenäisen Suomen puolesta tai nähdä mitä se on maksanut vanhemmille sukupolville. Isoisäni kertoi tarinoita kun joutui poikana pakenemaan maatilaltaan kun venäläiset hyökkäsivät ja isoäitini kertoo kuinka hinnat olivat korkeita sodan jälkeen kun asui maatilalla. Nämä ovat minulle kaukaisempia tarinoita kuin Taru Sormusten Herrasta. En tunne hahmoja enkä vihollista. Maailmantilanne on nyt toinen. Venäjä käy sotaa Ukrainassa, ja yksi jos toinenkin asiantuntija ennustaa sodan saapuvan Suomeen jo niinkin pian kuin ensi vuonna. En ole kuitenkaan ensisijaisesti huolissani Suomen puolesta. Minua mietityttää se, minne voin muuttaa kihlattuni kanssa, niin että avoliittomme ja tuleva avioliittomme ei ole laiton. Niin se taitaa olla, että kansalaisylpeys löytyy vasta kriisissä. Queer-ihmisten oikeudet ovat edenneet loikkauksia ympäri maailmaa viimeisen kymmenen vuoden ajan, mutta viime vuoden aikana ne ovat myös ottaneet hälyttäviä askelia taaksepäin, mm. Italiassa ja Amerikassa. Venäjällä ne ovat lähes olemattomia. En ole koskaan kokenut suomalaisuutta kohdallani erityisen voimakkaasti muutoin, kuin queer-kulttuurin kautta. Olen laulanut maamme laulut ja nostanut lippua, mennyt katsomaan itsenäisyyspäivän ilotulituksia ja katsonut linnanjuhlia. Suomalaisuus on aina ollut minulle kuitenkin enemmän itsestäänselvyys kuin vahva osa identiteettiä. En ole ylpeä suomalainen- olen ylpeä queer-suomalainen. En ole ikinä ollut "Loud and Proud". Asunnossamme ei ole yhtään sateenkaarilippua ja vain yksi lesbolippu sukkien muodossa, joita käytän kerran vuodessa Pride-viikon aikana. Elän hiljaista ja onnellista elämää, kun saan käydä kihlattuni kanssa yhdessä kaupassa ja pitkillä kävelyillä koiramme kanssa. Naapureille ja paikkakuntalaisille olemme todennäköisesti hyviä ystäviä. Kenties jotkut ovat hoksanneet, että elämme samassa asunnossa, lienemmekö siis jopa huonetovereita? Ystäväni ja sukulaiseni tietävät, että olemme kihloissa ja suunnittelemme menevämme naimisiin sitten, kunhan talous kestää häämenot.
Emme tarvitse sateenkaarilippuja häihimmekään, vaikka emme tule menemään kirkossa naimisiin. Ei-kirkollinen vihkiminen on yleistynyt myös heteroparien keskuudessa, emmekä ole ainoat jotka nykyään haluavat sitoutua toisiinsa rakkaidensa edessä patriarkaalisen jumalan sijaan.
En näe syytä hehkuttaa yksityiselämääni ja sitä, kenen kanssa olen kihloissa, mutta kyllä se minunkin homouteni näkyy jos pintaa vähän raapaisee. Puhun kihlatustani jatkuvasti, koska olen vielä neljän vuoden jälkeenkin rakastunut kuin mikäkin teini. Hänet näkee minun videoissani ja kuvissani- jos niitä näkee ollenkaan, koska sosiaalinen media piilottaa vieläkin videoita, joissa näkyy queer-elementtejä.
Viime viikonloppuna TikTok piilotti videoni, jossa mainitsen videopelin lesboparisuhteen ja halaan kihlattuani. Perusteluksi on mainittu, että se sisälsi aikuiselle yleisölle tarkoitettua sisältöä. YouTube siirtää jatkuvasti queer sisällöntuottajia “aikuisen sisällöntuottajan” tai “seksuaalisen sisällöntuottajan” kategoriaan, vaikka videoiden sisältö ei vastaisi tätä määritelmää.
Väitän, että en vaadi Suomelta ja yhteiskunnalta paljoa: haluan vain oikeuden elää hiljaista yhteistä elämää rakkaani kanssa. Se on tällä hetkellä mahdollista ja haluan, että se pysyy mahdollisuutena. Haluan, että perinteisessä kuvassa suomalaisuudesta mainitaan myös ne homot maatilan rengit, jotka panivat saunan lauteilla poissa kaikkien silmiltä. Haluan, että perinteiseen suomalaiseen kuvaan kuuluvat myös ne lesbot naisemännät, jotka eivät koskaan menneet oikeisiin naimisiin, vaan elivät kuolemaan saakka "hyvän naisystävänsä kanssa".
Haluan, että sinisen taivaan alle ja valkoisen lumen päälle mahtuisivat myös henkilöt, jotka ovat tottuneet siihen, että saavat viedä vain yhden kaapin verran tilaa.
Sateenkaaret eivät sovi minun mustaan goottimaiseen tyyliini - paitsi silloin, kun unohdetaan miksi sateenkaaret ovat olemassa. Koska vielä tänä vuonna Joensuussa ja Jyväskylässä revittiin sateenkaarilippuja. Koska vielä transsukupuoliset nuoret ja vanhemmatkin pelkäävät väkivaltaa vain vaatteiden ja meikkien takia.
Suomalaisuuteen ja sen symboliikkaan pitäisi jo sadan ja seitsemän vuoden jälkeen mahtua myös ne homot sotilaat ja lesbot kirjailijat, joilla Suomi ylpeilee.
Homoista sotilaista voit lukea täältä ja täältä.
Lesboista kirjailijoista kuten Tove Janssonista voit lukea muun muassa Historian Rakastavaiset -teoksesta (Atena, 2022).
Suomalaisuus kuuluu myös homoille, mutta tässä asiassa Suomi on kaikkea muuta kuin valmis. Työtä riittää, ja harvoja asioita elämässä on saavutettu vain nyökkäilemällä ja hymyilemällä. Kenties Suomen 107-vuonna voimme olla ylpeitä suomalaisia homoja.
Kiitän ja kumarran, jos pääsit tänne asti. Jos haluat siis tukea suomalaisen lesbon taitelijan ja kuvittajan työtä, voit tehdä niin täällä: https://ko-fi.com/faetiainen
Tai RedBubble jos etsit lahjaideoita jouluksi.
Jos haluat oman Homo Sapiens Leijona tarran, sellaisen voi ennakkotilata täältä!
Hyvää itsenäisyyspäivää!
Jos haluat fiilistellä aiheesta lisää, suosittelen kuuntelemaan:
Kommentit
Lähetä kommentti