Maata peittää kuura ja sateiden jättämät lätäköt ovat jäässä. Koira livahtaa tapojensa mukaan juomaan Isosta Kielletystä Juomakupista, eli kuraisesta lätäköstä tien varrella. Kieli livahtaa pintaa kohti ennen kuin ehdin kieltää, sitten koira säpsähtää ja ampaisee säikähtäneenä pakoon kun vastaan tulikin jääpinta eikä vesi.
Eipähän tarvitse kuivailla tassuja tämän kävelyn jälkeen.
Ottaisin kuvan lätäkön pinnasta, jotta voisin maalata sen, mutta koira on nyt päättänyt että se on Outo ja Pelottava, eikä mahdollisuutta kuvaan ole. Ei se mitään.
Jatkamme matkaa metsään ja katselen kuuran peittämää heinikkoa. Eilen mutainen maa on nyt myös jäässä ja rasahtelee jalkojen alla tyydyttävästi. Mitenköhän saisin maalattua kuuran peittämän ruohikon? Valkoisia linjoja tummaa taustaa vasten- lätäköt ovat hopeisia peilejä ja niihin heijastuvien puiden varjot ovat ikkunoita tuonpuoleiseen.
Pääni on täynnä ajatuksia ja ideoita, jotka karkaavat yhteen suuntaan ja toiseen. Haluan käsiini kynää ja paperia kirjoittaakseni ja luonnostellakseni ne, ennen kuin ne katoavat.
Miten voisin kuvailla tätä kiihkoa ja vimmaa luoda? Miten kuvailisin sitä tunnetta, kun en saa ajatuksiltani rauhaa, ennen kuin ne on kirjattu paperille? Kuinka luomisen vimma tuntuu koko kehossani, täyttäen rintakehän pakahtumiseen asti? Se tuntuu melkein kuin adrenaliinin aiheuttamalta "taistele tai pakene" -reaktiolta, mutta vaihtoehdot ovat "luo tai kuihdu". Siltä se tuntuu.
Jos antaa tämän kiihkon kuolla ja ideoiden haihtua, niin kuihtuu. Syksyinen aamu olisi vain harmaa ja kolea, enkä näkisi miten jäinen tie kimmeltää auringon valossa. En näkisi miten valkoinen kuura on sinertävää varjossa ja kultaista auringonvalossa.
Maailma on kaunis ja aamukävelyllä ahdistun ajatuksesta, että en enää näkisi sen kauneutta keltaisissa lehdissä ja hopeisissa lätäköissä. Haluan maalata sen kauneuden, koska en osaa valokuvata. Haluan näyttää sen mitä minä näen maailmassa muille, jotka ovat saattaneet kadottaa kykynsä nähdä se, niin kuin masennus teki minulle.
"Hei, katsokaa miltä näyttää kostepisara, joka on jäätynyt kellastuneen lehden kärkeen" ei inspiroi samalla tavalla kuin kuva tai runo aiheesta. Sitä minä haluan. Inspiroida muita luomaan ja näkemään maailman sellaisena kuin se on, inspiroida muita olemaan parempia ja arvostamaan sitä, mikä maailmassa on kaunista ja hyvää. Kenties myös muistuttamaan, että maailma ei ole olemassa vain työpaikalla ja kotona neljän seinän sisällä.
Tämä ei päde myöskään vain ympäristöön ja luontoon, vaikka olenkin melko itsepintainen luonnonpuolesta puhuja. Tämä pätee myös inhimillisyyteen. Haluan inspiroida ihmisiä luomaan parempaa ja kenties hieman naïvia maailmaa. Luettuani teoksen "Estetiikan klassikot Platonista Tolstoihin" (Ilona Reiners, Anita Seppä & Jyri Vuorinen) rakastuin erääseen lainaukseen filosofi Plotinoksesta, josta tulen piipittämään usein. Joten, kuten jo Antiikin Kreikkalaiset sanoivat...
“Joka suo lahjojaan kaikille, joka itsessään pysyen antaa kaikille mitään itse vastaanottamatta, ja jos näkijä vielä pysyy näkemisessään ja iloitsee samankaltaistumisestaan, mitä muuta kauneutta hän enää tarvitseekaan?
Tämä on se varsinainen ja alkuperäinen kauneus, joka tekee rakastajistaan sekä kauniita, että rakastettavia.” (Plotinos 2016, 86)
Nöyrä näkemykseni on, että taiteen tehtävä on inspiroida muita luomaan samoin kun yksilön tehtävä on inspiroida muita olemaan parempia versioita itsestään. En usko näkemykseen, että taidetta tulee olla olemassa vain taiteen vuoksi, vaan että taiteen pitää myös tarkoituksellista. Oli se tarkoitus sitten olla materiaalinen, kuten huiveilla ja saaleilla, tai sitten henkinen, kuten muistomerkeillä ja inspiroivilla julisteilla.
Toivonkin tällä omalla piipitykselläni myös inspiroivani muita: kirjoita, maalaa, ota kuvia. Ole onnellinen pienistäkin jutuista ja jaa onnesi muille, vaikka se joskus tuntuukin nololta. Inspiroidu ja inspiroi muita.
Ollessani myyntipuuhissa tapahtumissa minulla on yleensä mukana käsitöitä ja yksinkertaisiakin piirroksia. Silloin tällöin kojulle pysähtyy ihailijoita, jotka tarttuvat pehmokissoihin tai huiviin, mutta laskevat sitten käsistään.
"Minäkin osaisin tehdä tuon", hän kuiskaa kaverilleen kun jatkaa matkaa, ikään kuin se olisi suurikin salaisuus. Totta kai osaisit! Kuka vain osaa vaikka mitä. Osaat neuloa, osaat virkata ja osaat piirtää. Se, mitä minä myyn omalla kojullani on tarinoita, inspiraatiota ja aikaa.
Työssäkäyvällä aikuisella ainakin tuota viimeistä on usein vähän ja vaikka ihminen voi oppia kaikenlaista, aika on vähäinen resurssi, jonka usein käyttää sellaisiin asioihin mistä nauttii. Myyn pehmoja, jotta sinun ei tarvitse käyttää tunteja virkkaamisen opetteluun. Sitten virkkaamiseen, josta syntyy juuri sellainen huivi kuin haluat. Uusien asioiden opettelu ja tekeminen on jotain mistä minä nautin.
Toki, pakko se on minun elantokin jostain koittaa saada, minkä takia en voi tarjota kaavoja ja muita ilmaiseksi. Joten tämän piipityksen päätteeksi:
Joulu on tulossa, joten jos haluat tilata yksilöllisiä lahjoja itsellesi tai tutuille, laita minulle viestiä. Teen huiveja, hanskoja, koruja ja taidetta.
Hehkutanpa vielä viimeaikaisimpia töitäni:
Jos etsit jotain valmista:
https://faetiainen.redbubble.com
Lähteet:
Plotinos. (N. 253) 2016. "Kauneus" teoksessa Reiners, Ilona, Seppä, Anita & Vuorinen, Jyri (toim.), Estetiikan klassikot Platonista Tolstoihin. (80-88). Helsinki: Gaudeamus.
Kommentit
Lähetä kommentti